William Hill PLC tarjoaa loistavia sivustoja erityisesti vedonlyöntiin

William Hill PLC on brittiläinen vedonlyöntialan jättiyhtiö, joka on sittemmin laajentanut myös nettikasinotoiminnan puolella. Yhtiöllä riittää kokemusta todennäköisesti enemmän kuin millään muulla edelleen toiminnassa olevalla uhkapeliyhtiöllä. Se on nimittäin perustettu jo vuonna 1934. Sillä on tänäkin päivänä yhä satoja fyysisiä vedonlyöntipisteitä ympäri Iso-Britanniaa.

Ensimmäiset lähes 70 vuotta menivät tietysti netin ulkopuolisen vedonlyönnin parissa, mutta nettipuolellakin kyseessä on todellinen edelläkävijä. William Hillin vedonlyöntisivusto netissä nimittäin aukesi jo vuonna 1999. Tuolloin kilpailu oli huomattavan vähäistä verrattuna nykyaikaan, mikä on osaltaan auttanut William Hillia matkalla yhdeksi alan suurimmista yhtiöistä. Tietenkään pelkästään aikaisin aloittaminen ei tähän ole riittänyt. Nettikasinoalalla firman täytyy jatkuvasti päivittää itseään ja pysyä ajan hermolla mukana, tai muuten uudet yrittäjät ajavat vauhdilla ohi.

William Hill on tässä onnistunut hyvin. Viimeisimpänä osoituksena on William Hillin nimikkosivuston muuttaminen pikakasinoksi. Pikakasinot kun ovat se 2020-luvun juttu kasinomaailmassa. Vedonlyönti ilman rekisteröintiä onnistuu sivustolla myös.

Vedonlyöntipuoli on William Hillilla aina ollut todella hyvin näpeissä. Nettikasinopuoli sen sijaan on jäänyt vähemmälle huomiolla. Kenties tästä syystä yhtiö ostikin vuonna 2018 jo legendaariseen asemaan nousseen Mr. Greenin. Mr. Green on jatkanut toimintaansa omalla nimellään William Hillin alaisuudessa, ja myös sinne on lisätty vedonlyöntipuoli. Kyseessä on kuitenkin ennen kaikkea kasinosivusto.

Mr. Green on myös Suomessa erittäin tunnettu ja suosittu sivusto, mutta William Hillin nimikkosivusto välttämättä ei. Viime aikoina sitäkin on kuitenkin alettu markkinoimaan myös Pohjoismaihin. William Hillin siirtyminen luokkaan pikakasinot on myös tehnyt siitä suomalaisille entistä sopivamman pelipaikan.

Yhtiön kasinovalikoimaan ei erityisen paljon pikakasinoita kuulu. Itse asiassa niitä kuuluu todella vähän, kaksi kappaletta. Mehän emme tällä sivustolla ole järin kiinnostuneita muista kuin pikakasinoista. Tästä syystä alla esitellyistä yhtiön pikakasinot-listasta tulee melko lyhyt. Alempaa voit nähdä, kuinka lyhyt.

William Hill Casino

Perinteikäs vedonlyöntisivusto siirtyi kategoriaan pikakasinot vuonna 2020. Se ei myöskään ole enää pelkästään vedonlyöntisivusto, vaan on viime vuosien aikana lisännyt sivustolleen erittäin laajan nettikasinopuolen. Myös pokeria löytyy.

Sivusto oli suuruudestaan huolimatta pitkään pimennossa suomalaisilta, mutta siihen on onneksi vihdoin saatu muutos. Nykyisin kohderyhmää ovat myös suomalaiset ja muut pohjoismaalaiset. Ja mikä parasta, sivusto on päivitetty rekisteröintivapaaksi pikakasinoksi. William Hill on aina ollut loistava paikka erityisesti vedonlyöntiin, mutta näiden päivitysten ansiosta se tulee luultavasti päätymään huomattavasti entistä paremmin suomalaisten pelaajien tietoisuuteen.

Monelle suomalaiselle kyseessä onkin kuin uutuuskasino. Mutta sillä mukavalla erotuksella, että kyse ei ole aloittelevasta kasinosta vaan 20 vuoden kokemuksella varustetusta hyväksi havaitusta huippukasinosta, joka on nyt vain profiloitu myös suomalaisille.

Sivusto on myös hankkinut Maltan pelilisenssin. Tämäkin on olennainen uudistus, sillä Brexitin jälkeen Iso-Britannian tai Gibraltarin pelilisenssit eivät enää takaa verovapaita voittoja EU-pelaajille. Maltan pelilisenssi oli siis pakollinen hankinta ennen pohjoismaisille markkinoille suuntaamista.

Vedonlyöntikohteiden määrä sivustolla on loputon, yksi markkinoiden suurimmista. Myös nettikasino on nykyisellään loistava.

William Hillia voi varauksetta suunnitella varsinkin kaikille sellaisille, jotka etsivät vedonlyöntiä ilman rekisteröintiä tarjoavia sivustoja. Sillä alalla se on etenkin yksi parhaista tarjolla olevista sivustoista.

Mr. Green Casino

Huomattavasti edellä mainittua William Hillia tutumpi pelipaikka suomalaisille on sen sijaan Mr. Green. Noin 10 vuoden olemassaolonsa aikana suomalaiset ovat olleet sille jatkuvasti yksi tärkeä kohderyhmä. Ruotsalaisomisteinen kasino lähti rakentamaan toimintaansa pohjoismaalaiset pelaajat edellä. Kasino onkin varmasti yksi eniten näkyvyyttä Pohjoismaissa saanut kasino viime vuosikymmenen aikana.

Kasino tunnetaan yleisesti ottaen pelaajien keskuudessa yhtenä parhaista kasinoista. Huonoja puolia siitä onkin hankala keksiä. Varsinkin nykyisin, kun samalle sivustolle on kattavan kasinon ohelle lisätty myös vedonlyöntipuoli. Lisäksi Mr. Green on muuntautunut rekisteröintivapaaksi pikakasinoksi, kuten ajan henki alkaa edellyttää. Se on kuitenkin jättänyt myös perinteisen rekisteröintitavan vaihtoehdoksi niille, joita pikakasinot eivät niin vakuuta. Mutta molempi parempi ja jokaiselle jotakin. Se voidaan joka tapauksessa lukea kategoriaan verovapaat nettikasinot ilman rekisteröintiä.

William Hill PLC:n haltuun se päätyi vuonna 2018, kun William Hill osti koko Mr. Greenin itselleen. Se on kuitenkin jatkanut toimintaansa normaaliin tapaan, eikä Mr. Greenin brändi ole jatkossakaan mihinkään häviämässä.

Mr. Greenin menestys on varmasti lähtenyt rakentumaan alun perin jo erittäin osuvasta teemasta, sekä salaperäisestä Mr. Green-hahmosta johon koko kasino henkilöityy. Se on myös yksi niistä harvoista kasinoista, joilla on aina ja jatkuvasti hyviä kampanjoita sekä tarjouksia käynnissä. Joillain huonommilla kasinoilla kun niitä ei meinaa olla edes kuukausittain.

Mr. Greenin sivusto on suomenkielinen, ja asiakaspalvelua saa suomeksi niin chatin kuin sähköpostinkin välityksellä.

Lisää vaihtoehtoja löytyy sivultamme vedonlyönti ilman rekisteröitymistä. Sivu on tätä nykyä jo melko kattava, joten bonuksia ja vedonlyöntisivustoja ilman rekisteröitymistä löytyy mukavat määrät. Muistathan, että bonuksella pelatessa bonusehdot ovat voimassa. Rahapelit K18.