The Mill Adventure on melko uusi kasinotuottaja, mutta se on lyhyen olemassaolonsa aikana ottanut erittäin vahvan startin tekemiseensä. Se on malliesimerkki uudenlaisesta laadukkaasta kasinoyhtiöstä. Yhtiönä tähän kuuluu muun muassa se, että toiminta on erittäin läpinäkyvää. The Millilta löytyy LinkedIn-profiilit ja kotisivut kuten nyt firmoilta pitääkin löytyä. Kasinoalalla tosin joiltain hämärimmiltä yrittäjiltä ei tällaisia välttämättä löydy.
Mill Adventuresta ei siis löydy valitettavaa tältä osin.
Yhtiö pitää pääkonttoriaan Maltalla, mutta sen perustajat ovat portugalilaisia sekä brittejä. Huolimatta perustajien taustasta Malta on looginen paikka pääkonttorille, onhan tuo pieni saari Euroopan nettikasinoalan keskus.
The Mill perustettiin vasta vuonna 2018, joten tätä tekstiä kirjoitettaessa sillä ei vielä ikää montaa vuotta ole. Tästä huolimatta se on ehtinyt tekemään kasinoalalla jo paljon. Modernina kasinoyhtiönä se panostaa rekisteröintivapaisiin pikakasinoihin. Kaikki se on kolme julkaistua kasinoa kuuluvatkin tähän kategoriaan. Ja sehän miellyttää meitä pikakasinoiden ystäviä, sillä meitä eivät paljon muut kasinot kiinnostaisikaan.
Seuraavassa esittelemme The Mill Adventuren laadukkaat, tähän mennessä julkaistut pelisivustot. Kaikki yhtiön kasinot kuuluvat kategoriaan verovapaat nettikasinot ilman rekisteröintiä.
Frank & Fred
Frank & Fred oli The Millin ensimmäinen kasino. Se julkaistiin kesällä 2018. Ensimmäisenä Frank & Fredilla pistää hyvällä tavalla silmään sivuston ulkoasun loistava viimeistely sekä ennen kaikkea sen loistava käytettävyys. Kaikesta huokuu se, ettei nyt ole kyse mistään curacaolaisesta halpiskasinosta. Logokin on ihan hienosti suunniteltu, ja tuo mieleen kenties jonkin vaatemerkin logon.
Kyseessä on tietysti rekisteröintivapaa pikakasino, joten pelaaminen onnistuu käden käänteessä. Vaikka kyse onkin pikakasinosta, tarjoaa Frank & Fred tästä huolimatta uusille pelaajilleen myös talletusbonuksia. Tämä ei todellakaan itsestäänselvyys, kun kyseessä ovat pikakasinot. Bonus on vieläpä erittäin hyvä 100% 500 euroon saakka ja lisäksi 300 ilmaiskierrosta. Kierrätysvaatimukset ovat melko kohtuulliset, 25 kertaa talletus + bonus.
Tarjolla on muitakin etuja, kuten kuukausittain järjestettävä kasinon oma lottoarvonta. Frank & Fred on sellaista hienosti brändättyä meininkiä, jota kasinomaailma selkeästi kaipaa. Hyvällä tavalla muista erottuvaa ja erikoista teemaa näkisi mielellään enemmänkin alalla. Vaikka on ymmärrettävää etteivät kaikki voi olla erikoisia ja muista erottuvia samaan aikaan.
Casinobud
Syksyllä 2020 julkaistiin jotain aivan erilaista, nimittäin Casinobud. Se on kasino, joka erottuu todella selkeästi mistä tahansa muusta kasinosta. Ideana on sosiaalinen kasino, joka tosin ei ole ideana täysin uusi. Hieman samankaltaista ideaa on hyödyntänyt muun muassa Chanz. Kukaan ei ole kuitenkaan yhdistänyt kasinoa ja sosiaalisuutta yhtä toimivasti kuin Casinobud.
Kasinolla voi esimerkiksi pelata kimppapelejä, joissa jokainen osallistuja laittaa haluamansa panoksen peliin. Pelillä on johtaja, joka hoitaa itse pelaamisen. Mahdolliset voitot jaetaan sitten mukaan asetettujen panoksien kanssa samassa suhteessa takaisin osallistujille.
On todella virkistävää nähdä, kuinka joku kasino uskaltaa tehdä jotakin aivan erilaista. Netti on täynnä tuhansia kasinoita, jotka eivät eroa toisistaan oikein millään tavalla. Casinobudin kaltaisia rohkeita tiennäyttäjiä tarvitaan. Rohkeasti kokeilemalla saattaa myös syntyä uusia kasinoalan trendejä, kun muut tekijät lähtevät mukaan nähdessään jonkin uuden kokeilun menestyvän.
Kaiken muun lisäksi Casinobud kuuluu myös luokkaan pikakasinot. Kuten muillakin The Millin kasinoilla, myös sillä on Maltan pelilisenssi. Eli voitot ovat siis verovapaita.
Klirr Casino
Casinobud ei kerennyt kovin kauaa markkinoilla olla, kun The Mill julkaisi taas uuden kasinon. Kyseessä on yhtiön kolmas kasino, syyskuussa 2020 julkaistu Klirr Casino. Kyseisellä kasinolla huomio kiinnittyy ensimmäisenä erikoiseen nimeen. Tekijöiden mukaan nimi kuulemma kuvailee sitä ääntä, joka syntyy kolikoiden kilistessä peliautomaatin voittolaariin. Ihan looginen nimi kasinolle siis.
Tummanpuhuva Klirr edustaa kahteen yhtiön muuhun kasinoon verrattuna enemmän peruskasinoa. Sen verran erikoisempi tapaus netin kasinoiden massaan on kuitenkin kyseessä, että myös Klirr kuuluu luokkaan pikakasinot. Muuten se on aika perussettiä.
Pikakasinoksi erittäin harvinaista on, että Klirr tarjoaa myös 100% 100€ ensitalletusbonuksen. Tämä tuntuu olevan The Mill Adventuren linjaus että bonuksia tarjotaan, vaikka kyseessä ovatkin pikakasinot. Ja sehän kelpaa meille pelaajille.
Kasinolla on Maltan ja Ruotsin pelilisenssit. Voitot ovat verovapaita, sivusto suomenkielinen ja myös asiakaspalvelua saa samaisella kielellä.