N1 Interactive tuottaa välttäviä tusinakasinoita

N1 Interactive on Maltalla päämajaansa pitävä kasinoiden tuottaja. Sen tuottamat kasinot eivät kuulu kasinoalan kaikkein tunnetuimpiin kasinoihin, mutta eivät ne ole mitenkään huonojakaan. Alalla on vain niin monia tekijöitä, että tällaiset melko tavanomaisia peruskasinoita tuottavat yhtiöt sivustoineen hieman hukkuvat massaan ja jäävät helposti vähemmälle huomiolle.

Yhtiön ensimmäinen kasino oli N1 Casino, joka kantaa samalla koko yhtiön nimenä. Kuten aiemmin sanottua, yhtiön kasinot ovat erittäin peruskasinoita. Hieman mitäänsanomattomia sellaisia, joista on vaikea keksiä mitään ihmeempää kehuttavaa tai haukuttavaa. Yhtiöstä tulee myös hieman tusinakasinoita tuottavan yhtiön mielikuva, sillä se on julkaissut kasinoita todella paljon ja julkaisee niitä jatkuvasti. Laadukkaammat yhtiöt yleensä keskittyvät hieman paremmin jokaiseen julkaisuunsa, eikä tavoitteena ole ainoastaan julkaista uusia kasinoita mahdollisimman nopeaan tahtiin.

Yhtiö itsessään ei pidä erityisemmin meteliä itsestään, mikä on aina hieman ärsyttävä sekä outo asia. Firman kotisivuja on esimerkiksi erittäin vaikea löytää. Yhteystiedot sen sijaan ovat esillä hyvin, kuten kasinoalan säännöt edellyttävät. Mutta noin ylipäätään yhtiöstä ei juuri tietoa löydy. Olemassa se on ollut kuitenkin jo useita vuosia. Tällainen salaperäisyys ei ainakaan allekirjoittaneen mielestä anna kovin luotettavaa kuvaa firmasta, vaikka ei sen perusteella tietenkään voi epäluotettavaksikaan leimata. Outoa se kuitenkin on.

N1 Interactive on ihan ookoo brändi, eikä siitä ole kuulunut huhuja epäluotettavuudesta. Kasinoalan kirkkaimpiin tähtiin se ei kuitenkaan missään nimessä kuulu.

Alla olemme esitelleet joitakin yhtiön kasinoita. Koska meitä kiinnostavat tietysti vain pikakasinot, kuuluvat kaikki alla esitellyt kasinot mainittuun kategoriaan.

Slot Wolf Casino

Slot Wolfin ehdottomasti vahvin puoli on sen suuri pelivalikoima, joka kattaa noin 3000 peliä. Muihin vahvuuksiin kuuluu tietysti kategoriaan pikakasinot kuuluminen, mutta pelkästään sillä ei enää vuonna 2020 voi erityisesti pisteitä kerätä. Sen verran yleistä se jo tässä vaiheessa on. Ulkoasultaan kasino on melko vanhanaikaisen näköinen. Nimen perusteella kasinolta voisi olettaa löytyvän jonkinlaisen susiteeman, mutta sellaista ei kuitenkaan näy.

Vaikka puhutaan pikakasinoista, tarjoaa Slot Wolf silti myös ensitalletusbonuksia uusille pelaajille. Tämä ei ole pikakasinolla lainkaan itsestäänselvyys. Siitä siis pisteitä. Maltan pelilisenssi löytyy, sekä suomenkielinen sivusto. Sivuston suomi ei ole aivan parhaimmasta päästä, mikä luo entisestään suurempaa halpisvaikutelmaa. Kaiken kaikkiaan melko välttävä kasino, ja on vaikea nähdä syytä miksi joku pelaisi juuri tällä verrattuna lukemattomiin laadukkaampiin vaihtoehtoihin. Mutta mitään varsinaista vikaa ei ole ja kyseessä on luotettava pikakasino.

Mason Slots

N1 Interactive tuntuu panostavan kasinoillaan usein erityisesti pelivalikoimaan. Näin se on tehnyt myös Mason Slotsilla. Pelejä on pelattavana kaikkiaan jopa lähes 5000 kappaletta! Pikakasino Mason Slots kuuluu yhtiön uudempaan tuotantoon, ja se on julkaistu vuonna 2020. Tuolloin pikakasinot olivat jo valtavirtaa, joten rekisteröintivapaus oli luonnollinen valinta myös Mason Slotsille. Sivuston teemasta on vaikea sanoa mitään, mutta sen väritys on vihreä. Voitot ovat verovapaita ja sivuston kieli on suomi. Todella mitäänsanomaton kasino noin kaikkiaan kuitenkin.

Mega Slot

Jos kaikkein mitäänsanomattomimmasta pikakasinon nimestä järjestettäisiin kilpailu, olisi Mega Slot varmasti yksi voittajasuosikeista. Nimi ei missään nimessä jää mieleen, eikä kerro yhtään mitään kasinon teemasta. Tai no siinä mielessä kertoo, ettei sivustolla mitään teemaa edes ole. Tusinakasino, jonka ideana tuntuu olevan vain se että se on julkaistu. Perusasiat ovat kunnossa eli kasino edustaa kategoriaa pikakasinot, ja sen voitot ovat verovapaita. Sivuston kieli on suomi. Pääkohderyhmä tuntuu olevan kuitenkin jossain aivan muualla kuin Suomessa, sillä ei tällaiset pikakasinot oikein suomalaiselle yleisölle toimi. Pelivalikoima ei ole yhtä suuri kuin yhtiön muilla kasinoilla.

Euslot

Euslot yrittää ilmeisesti nimellään viestittää olevansa eurooppalainen kasino. Ja sitähän se toki onkin, sillä yhtiön kotipaikka on EU-maa Maltalla. Tämä takaa toki verovapaat voitot kaikille EU-kansalaisille, kuten kaikki muutkin verovapaat nettikasinot ilman rekisteröintiä. Kyseessä on kuitenkin jälleen kerran N1 Interactiven taattuun tyyliin liukuhihnalta tuotettu kasino, joka ei anna kasinoalalle yhtään mitään. Mutta ei siinä erityisempää vikaakaan ole, jos sattuu tykkäämään. Moni varmasti valitsee kuitenkin jonkin aivan muun pelipaikan, eikä siinä mitään ihmeellistä tosiaan ole.

Crazy Fox

Vuonna 2020 julkaistu (kuinkahan monta kasinoa N1 Interactive onkaan julkaissut vuosina 2019-2020?!) Crazy Fox on luultavasti yhtiön parhaiten onnistunein kasino. Se onkin onnistunut kerryttämään jonkin verran suosiota myös suomalaisten keskuudessa. Siinä apuna on varmasti ollut teema, joka ei ole aivan yhtä kädenlämpöinen kuin yhtiön kasinoilla yleensä. Muuten kasino on tosin kuitenkin ulkoasultaan hieman vanhanaikainen.

N1 Interactive ei tälläkään kasinolla petä pelivalikoimallaan, joka on tuhansien pelien suuruinen.

Slot Hunter

Slot Hunter on N1 Interactiven niin ikään vuonna 2020 julkaisema kasino. Näitä tulee tosiaan kuin liukuhihnalta. Toisin kuin harvat muut pikakasinot, Slot Hunter tarjoaa uusille pelaajille ensitalletusbonuksia. Tästä pisteet kasinolle. Pelivalikoima on Slot Hunterillakin laaja. Pikakasinot ovat selvästi innostaneet N1 Interactiven julkaisemaan kasinoita todella nopeaan tahtiin, mutta melko hutaistu vaikutelma monista yhtiön tekeleistä jää. Ihan kokeilemisen arvoinen tämäkin kasino kuitenkin on.

N1 Casino

N1 Casino on N1 Interactiven niin sanottu lippulaiva-kasino, kantaahan se koko yhtiön nimeä. Kasino julkaistiin vuonna 2017, mutta vuonna 2019 se päivitettiin luokkaan pikakasinot, kun siihen lisättiin rekisteröintivapaa pelaaminen. N1 Casino on yhtiön kasinoista tyylikkäin ja toimivin kokonaisuus. Jos jotain yhtiön kasinoista kiinnostaa kokeilla, kannattaa se aloittaa tästä kasinosta. Myöhemmin voi sitten miettiä, haluaako kokeilla vielä yhtiön myöhempiä tekeleitä.

King Billy

King Billy kuuluu myös N1 Interactiven hieman vanhempaan tuotantoon. Se julkaistiin vuonna 2017, mutta on myöhemmin päivitetty pikakasinoksi. Ulkoasultaan se on auttamattoman vanhanaikainen, ja on varmasti ollut sitä jo vuonna 2017. Kaikki perusasiat ovat kasinolla kuitenkin kunnossa, eikä varsinaisia syitä jättää pelaaminen ehdottomasti väliin ole.

Cookie Casino

Cookie Casino julkaistiin vuonna 2020. Se kuuluu luokkaan pikakasinot, kuten moni muukin yhtä uusi kasino. Tämän kasinon kohdalla N1 Interactive on selkeästi lähtenyt kokeilemaan jotain uutta, nimittäin teeman keksimistä kasinolle. Myös ulkoasu on selkeästi modernimpi kuin monilla muilla yhtiön kasinoilla. Lisäksi se tarjoaa huikean suuren pelivalikoiman sekä ensitalletusbonuksia uusille pelaajille. Sanoin aiemmin tekstissä, että N1 Casino olisi kaikkein kokeilemisen arvoisin yhtiön kasinoista. Mutta kyllä se taitaa kuitenkin olla Cookie Casino.




Pikakasinot
Parhaat pikakasinot
Parhaat uudet luotettavat pikakasinot