Manisol Gaming tarjoaa varsin hyviä peruskasinoita

Manisol Gamingin kasinovalikoimaan kuuluu muutamia kohtuullisen hyviä kasinoita. Mitään erityisen mullistavaa niissä ei ole, joskaan ei mitään vikaakaan. Tällä sivustolla keskitymme tietysti pikakasinoihin, joita Manisolilla on kolme kappaletta.

Yhtiön nettisivut ovat siltä osin hämmentävät, etteivät ne mainitse sen omistamia kasinoita ollenkaan. Firmalla on muutakin toimintaa, ja sivustollaan se kertoo olevansa online-markkinointiin sekä asiakaspalveluratkaisuihin keskittynyt yritys. Manisol sijaitsee Maltalla, mutta henkilökunta koostuu pääasiassa ruotsalaisista ja suomalaisista ihmisistä.

Kasinopuolestaan yhtiö ei siis omilla kotisivuillaan mitään mainitse. Yhtiö ei silti ole mitenkään huonomaineinen, vaan sen kasinot tunnetaan ihan hyvinä kasinoina. Vähän kädenlämpöisiä ne tosiaan ovat, mutta kaikki perusasiat ovat kunnossa. Maltalla sijaitsevalla yhtiöllä on hallussaan Maltan pelilisenssi, joten voitot yhtiön kasinoilla ovat myös suomalaisille verovapaita.

Manisol Gamingin voidaankin katsoa kuuluvaan siihen suurehkoon joukkoon pienempiä kasinoyrityksiä, jotka lähtivät perustamaan kasinoita rekisteröintivapaiden pikakasinoiden buumin alkaessa noin vuosina 2017-2018. Tämä on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi yhtiölle, huolimatta kovasta kilpailusta. Yhtiön pikakasinot ovat pärjänneet kilpailussa hyvin.

TurboVegas Casino

Kasinomarkkinoilta löytyy lukematon määrä kasinoita, joiden nimessä esiintyy sana ”vegas”. Jostakin syystä tämä maailman kasinopääkaupunkin nimestä otettu nimi ei tunnu menevän pois muodista lainkaan, vaikka monet kasinot ovat keskenään tämän takia turhankin saman nimisiä. TurboVegasin nimessä oleva ”turbo” ilmeisesti viittaa nopeuteeen, sillä kuuluuhan kasino luokkaan pikakasinot.

TurboVegas Casino julkaistiin joulukuussa 2018, joka tekee siitä Manisol Gamingin ensimmäisen kasinon. TurboVegas on pikakasino, eli minkäänlaista perinteistä rekisteröitymisprosessia ei tarvita. Pelkkä tunnistautuminen omilla suomalaisilla verkkopankkitunnuksilla riittää. Nopeaa ja helppoa.

Kasino on ulkoasultaan mukavan pirteä. Kivan ulkoasun lisäksi kasino on todella käyttäjäystävällinen paketti. Manisol Gaming käyttää kasinoissaan Bethard Groupin tuottamaa kasinoalustaa, joka kuuluu alan arvostetuimpiin. Näin ollen yhtiön kasinot ovat erittäin toimintavarmoja sekä helppokäyttöisiä. Bethard Group on yksi ensimmäisistä kasinoyhtiöistä, jotka saivat itselleen Ruotsin pelilisenssin. Tämäkin kertoo jotain yhtiön arvostuksesta ja luotettavuudesta varmasti myös suomalaiselle pelaajalle.

In And Out Casino

Kaliforniasta löytyy legendaarinen In & Out Burger-hampurilaisravintola, joka on sittemmin kasvanut ketjuksi. Ideana ravintolassa ja sen nimessä on tietysti ollut nopea toiminta, ja samaa on selkeästi haettu myös myös In & Out Casinon kohdalla. Nimen on siis tarkoitus kuvastaa kasinon nopeutta ja sujuvaa toimintaa. Muuta tekemistä niillä ei nimen ja toimintaperiaatteen lisäksi keskenään ole.

Tällaiset nimet ovat tyypillisiä pikakasinoille, joihin In And Out Casino myös lukeutuu. Nopeasti sisään ja nopeasti ulos. Näinhän sen pitääkin kasinoilla mennä, ainakin jos puhutaan rahan tallettamisesta ja kotiuttamisesta. Kyseessä on siis myös rekisteröintivapaa pikakasino, eli rekisteröityminen tapahtuu omillla pankkitunnuksilla tunnistautumalla. Se on myös verovapaa, eli menee kategoriaan verovapaat nettikasinot ilman rekisteröintiä.

In And Out on perustettu vuonna 2019, ja se kuuluu eräänlaiseen kaksoisjulkaisuun In And Out Betin kanssa. Molemmat ovat Manisol Gamingin omistamia kasinoita, mutta ne käyttävät toiminnassan Bethard Groupin alustaa kuten myös TurboVegas tekee.

In And Out on erittäin hyvä pikakasino, eikä erityistä valitettavaa oikein keksi. Bonusten puute on toki ongelmana myös siellä, kuten niin monella muullakin rekisteröintivapaalla pikakasinolla. Ensitalletusbonukset puuttuvat kuitenkin niin monelta pikakasinolta, ettei asiaa oikein voi huonoksi puoleksi laskea. Sen sijaan jos ne joltain pikakasinolta löytyvät silloin harvoin kun löytyvät, on se ehdottomasti hyvä puoli.

Kasinon yksi pääkohderyhmistä on suomalaiset pelaajat, joten sivusto on saatavilla myös suomeksi. Lisäksi on saatavilla suomenkielistä asiakaspalvelua aamusta iltaan livechatin sekä sähköpostin välityksellä.

In And Out Bet

Samoihin aikoihin In And Out Casinon kanssa julkaistiin In And Out Bet. Kuten fiksuimmat saattavat jo arvatakin, kyseessä on melko samalla formaatilla tehty sivusto kuin ensin mainittu. Erona on vain se, että toinen keskittyy nettikasinoon ja toinen vedonlyöntipuoleen. In And Out Bet on hyvä perusvedonlyöntisivusto, joka ei kuitenkaan vedonlyöntikohteiden valikoimalla tai kertoimien suuruudella pysty kilpailemaan aivan alan huippujen kanssa. Mutta harvapa pystyy.

Sivusto on suunnattu muiden muassa myös suomalaisille pelaajille, ja se on saatavilla suomenkielisenä. Myös suomenkielistä asiakaspalvelua on saatavilla. Sivusto käyttää Bethard Groupin erittäin arvostettua vedonlyöntialustaa, joten toimintapuoli on todella hyvin kunnossa. In And Out Bet edustaa vedonlyöntipuolella samaa mitä pikakasinot kasinopuolella, eli se tarjoaa rekisteröintivapaata vedonlyöntiä. Rekisteröityminen tapahtuu omilla verkkopankkitunnuksilla rekisteröitymällä.

Kuten muutkin Manisolin sivustot, se käyttää myös Maltan pelilisenssiä. EU-maana maltalaista lisenssiä käyttävät kasinot ovat myös suomalaisille EU-kansalaisille verovapaita. Kaikki perusasiat ovat siis kunnossa. In And Out Bet ei kuitenkaan kuulu Manisolin parhaisiin, ja loistavaa vedonlyöntiä etsivän kannattaakin mielummin kääntyä joidenkin alan suurempien tekijöiden puoleen.

Sen sijaan TurboVegas sekä In And Out Casino ovat varsin hyviä pelipaikkoja, joita ei ole mitään syytä ohittaa. Onkin lähinnä pelaajan omasta mieltymyksestä kiinni, pelaako niillä vai jollain muulla sivustolla. Varsinaisia huonoja puolia niistä ei talletusbonusten puutteen lisäksi löydy, ja pikakasinot ovat ehdottoman luotettavia sekä toimintavarmoja pelipaikkoja.