LeoVegas AB

Ruotsalainen LeoVegas AB kuuluu ainakin pohjoismaisesta näkökulmasta koko kasinopelialan tunnetuimpiin tekijöihin. Ja on se sitä muustakin näkövinkkelistä, kuten mikä tahansa muukin nettikasinoalan pörssiyhtiö. Yhtiön portfolioon kuuluvat niin lukuisat perinteisen rekisteröitymisen kasinot kuin myös pikakasinot.

Yhtiö perustettiin vuonna 2011, ja se otti alusta asti tavoitteekseen kehittää itsestään mobiilikasinoiden ykkönen. 2011 elettiin aikaa, jolloin ihan kaikki eivät olleet vielä heränneet netinkäytön siirtymiseen mobiililaitteille. LeoVegasilla kuitenkin nähtiin tämän tapahtuvan muutaman vuoden päästä, ja muun netinkäytön ohella siirtyisi tietysti myös nettikasinopelaaminen. Niinpä LeoVegas saikin pienen etumatkan muihin kasinoihin verrattuna mobiilikehityksen saralla.

Muutaman ensimmäisen vuoden aikana mobiilikasinopelaaminen ei vielä ollut kovinkaan suuri juttu, mutta sen jälkeen Leovegasin taktiikka alkoi tuottaa tulosta oikein kunnolla. Siitä tulikin nopeasti mainostamansa ”mobiilikasinoiden kuningas”. Sellaisena sitä voidaan pitää edelleen, joskin nykyisin virheettömästi toimivat mobiilikasinot ovat tietysti peruskauraa mille tahansa kasinolle. Omalla etumatkallaan LeoVegas ehti kuitenkin vakiinnuttaa asemansa yhtenä pelialan suurista tekijöistä, vaikka muut ovatkin mobiiliteknologiassa viime vuosina kirineet kiinni. Kiinni kirimisessä ei ole niinkään kyse Leovegasin menon hidastumisesta, vaan enemmänkin siitä että muut ovat myös päässeet nykyajan edellyttämälle tasolle tekemisessään.

Vuonna 2016 LeoVegas näytti uudelleen olevansa hyvän ajoituksen mestari. Se nimittäin lanseerasi tuolloin nimikkokasinollaan LeoVegasilla vedonlyöntipuolen kuukautta ennen vuoden 2016 jalkapallon EM-kisoja. Ajoitus oli loistava ja vedonlyöntipuolesta tuli välitön menestys.

Leovegas on edelleen 2020-luvulla yksi pelialan jäteistä lähes tuhannella työntekijällään. Toimistot sillä on sekä Tukholmassa että Maltalla.

Mutta niin, mitenkäs ne pikakasinot? Nehän meitä täällä kiinnostavat. LeoVegasilla on näitä useita, ja kaikki nuo pikakasinot esittelemme alla.

LeoVegas

Yhtiön lippulaiva-kasino on tietysti firman nimeä kantava LeoVegas. Se on yksi kaikkien aikojen suosituimmista kasinoista. Pikakasinoista puhuttaessa se on tosin eräänlainen rajatapaus. Se ei ole varsinainen pikakasino, jolle tunnistauduttaisiin verkkopankkitunnuksilla. LeoVegasia voi käyttää perinteisen rekisteröitymisen lisäksi rekisteröitymällä Facebook- tai Google-tunnuksilla, kuten monissa muissakin nettipalveluissa on tapana.

Joten LeoVegasia ei siis varsinaiseksi pikakasinoksi lasketa, mutta rajatapauksena ja muuten erittäin merkittävänä kasinona se oli tässä syytä kuitenkin mainita.

Pixel.bet

Pixel.bet on erikoislaatuinen kasino sekä LeoVegasin portfoliossa että ylipäätään koko kasinomaailmassa. Se on nimittäin maailman ensimmäinen erityisesti eSports-vedonlyöntiin keskittyvä sivusto. Kyseisestä vedonlyönnin segmentistä löytyykin todella paljon valikoimaa sivustolta. Mutta sen lisäksi myös kattava kasinoa sekä vedonlyöntiä perinteisistä urheilulajeista.

Vedonlyöntiä ilman rekisteröintiä tarjoavia sivustoja ei ole tarjolla mitenkään liian montaa. Ja varsinkaan sellaisia vedonlyöntisivustoja, jotka tarjoavat kattavan valikoiman myös eSports-kohteita.

Monet pikakasinot eivät tarjoa ollenkaan ensitalletusbonuksia uusille pelaajille, mutta Pixel.bet tarjoaa. Tämä onkin erittäin mukava juttu. Bonus on vieläpä reilun kokoinen, 100% 250 euroon saakka ja sen kierrätysvaatimukset vain 35-kertaiset. Sen lisäksi tarjolla on pysyvä cashback-tarjous, joka tuo kaikille pelaajille cashbackia eli käteispalautusta joka viikko.

PIxel.bet on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen kasino kenelle tahansa eSportsista kiinnostuneelle ja miksipä ei muillekin. Hienosti toteutettu kasino palvelee eSportsin lisäksi hienosti muillakin osa-alueilla.

Royal Panda

Royal Panda on vuonna 2014 perustettu kasino. Vuonna 2017 se siirtyi LeoVegasin omistukseen, jonka jälkeen siitä on tullut huomattavasti entistä tunnetumpi. Tai ainakin entistä tunnetumpi pohjoismaisilla markkinoilla, joihin sitä alettiin LeoVegasin omistukseen siirtymisen jälkeen kohdentaa. Aiemmin se oli keskittynyt lähinnä Iso-Britannian markkinoihin.

Toinen todella suuri edistysaskel suomalaisen pelaajan kannalta oli vuonna 2020 tapahtunut muuntautuminen rekisteröintivapaaksi pikakasinoksi. Tätä olikin odotettu, sillä 2020-luvulla pohjoismaalaisista pelaajista kilpailtaessa pärjäävät lähinnä pikakasinot.

Royal Pandalla on hauska panda-teema, kuten fiksuimmat voivatkin jo nimestä arvata. Kuninkaallinen panda ei tarjoa ollenkaan bonuksia uusille pelaajille, valitettavasti. Tämä on toki aika tyypillistä kun kyseessä ovat pikakasinot. Mutta ainahan sitä lähes jokainen pelaaja kuitenkin bonuksia toivoisi.

Mitenkään mielettömän paljon pelejäkään sivustolla ei ole, mutta ihan perushyvästä pikakasinosta on kuitenkin kyse.

Live Casino

Viime vuosien merkittävimpiin kasinotrendeihin on kuulunut pikakasinot, mutta niin on kuulunut myös livekasinopelaamisen räjähdysmäinen kasvu. Tähän buumiin heräsi myös LeoVegas isommin vuonna 2020, kun se julkaisi Live Casinon. Toki se on aiemminkin tarjonnut livekasinopelejä muilla kasinoillaan, mutta Live Casinon kohdalla se päätti julkaista nimenomaan livekasinolle pyhitetyn sivuston.

Live Casino on niin ikään rekisteröintivapaa pikakasino, joten livepelaamaan pääsee ilman hankalaa rekisteröitymisprosessia. Tarvitsee vain tunnistautua verkkopankkitunnuksillaan. Kasinon ulkoasu huokuu tyylikkyyttä ja arvokkuutta, joka tyypillisesti liitetään oikeilla kivijalkakasinoilla tapahtuvaan kasinopelaamiseen. Sitä samaa tunnelmaa Live Casino tavoittelee nettiversiona, ja onnistuu siinä ihan hyvin.

Ensitalletusbonuksia Live Casino ei tarjoa, kuten eivät niin monet muutkaan pikakasinot. Live Casinon voisi nimen perusteella luulla olevan ainoastaan livekasino, mutta nimestään huolimatta se tarjoaa myös kattavan valikoiman kolikkopelejä ja muita kasinoiden suosikkeja.

Gogo Casino

GoGo Casino on niin ikään vuonna 2020 julkaistu kasino. Yhdessä Live Casinon kanssa se on osa LeoVegas-yhtiön uutta panostusta laajemmin markkinoille. Myös GoGo Casino kuuluu kategoriaan pikakasinot. Kyseessä on hyvä peruspikakasino. Ominaisuuksiin kuuluu muilta pikakasinoilta tutut ominaisuudet, kuten bonusten puute. Mutta kun näitä eivät tarjoa monet muutkaan pikakasinot, ei GoGo Casinoa voi erityisesti asiasta syyttää.

Ulkoasultaan kyseessä on hauska ja tummanpuhuva sivusto.

Kuten kaikki muutkin LeoVegasin pikakasinot, myös Gogo Casino käyttää toiminnassaan Maltan pelilisenssiä. Kaikki kasinot kuuluvat siis kategoriaan verovapaat nettikasinot ilman rekisteröintiä.

Muutenkin kyseessä on yksi kasinomaailman arvostetuimmista yhtiöistä, joten pelaaja on turvallisissa käsissä millä tahansa firman kasinoista. Tämä pätee kaikilla kasinoilla, oli kyseessä sitten pikakasinot tai perinteisen rekisteröitymisen kasinot.

leovegas pikakasinot